Säännöt

Lapset ja nuoret tuomareina

Power Cupissa lapset ja nuoret toimivat oman ikäryhmänsä tuomareina. Joukkuekohtaiset tuomarivuorot on merkitty otteluohjelmiin ja joukkueen valmentaja/huoltaja päättää, kuka joukkueesta toimii tuomarina/kirjurina. Joukkueen aikuisen on hyvä olla tarvittaessa taustalla tukemassa.

  • Pelien tuomarit ovat juniorituomareita. Joillekin tämä on ensimmäinen kerta tässä roolissa. Annetaan mahdollisuus positiivisiin kokemuksiin.
  • Kun juniorituomari viheltää, huolehditaan, että hänen vieressään on aikuinen tukemassa. Ei puututa turhaan, annetaan toimia ja oppia, mutta autetaan silloin, kun tarvitaan.

Jokaisella kentällä on pussi mistä löytyy niin pelaamiseen kuin tuomarointiinkin tarvittavat välineet:

  • pelipallo
  • (pilli) tuomarointia varten tulee jokaisella olla mukana oma pilli
  • tuomariliivi
  • tyhjiä ottelupöytäkirjoja ja kynä siltä varalta, että mobiilipöytäkirjan kanssa tulee ongelmia

Pääsääntöisesti tuomarivuorot on laitettu niin, että jompikumpi tai molemmat pelatun pelin joukkueista jäävät tuomitsemaan samalle tai viereiselle kentälle seuraavan ottelun. Ottelu voi olla muunkin kuin oman lohkon peli.

Pyydä joukkueiden kapteeneja ja valmentajia tarkistamaan ottelun tulos, ja muista päättää ottelu mobiilipöytäkirjassa. Jos joudut käyttämään paperista pöytäkirjaa, kirjaa ottelutulos huolellisesti, allekirjoita se ja palauta heti pelin päätyttyä kilpailutoimistoon.

Power-tuomarointi on kivaa kun muistat muutaman perusasian:

  • Ole rauhallinen ja huolehdi, että omat tunteet pysyvät kurissa tilanteessa kuin tilanteessa.
  • Muista olla puolueeton, näin säilytät uskottavuutesi.
  • Ole päättäväinen ja tee päätökset/tuomiot mahdollisimman pikaisesti, mutta älä kuitenkaan hätiköiden.
  • Ole johdonmukainen eli noudata molempien joukkueiden kohdalla samaa tuomitsemislinjaa.
  • Puhalla pilliin heti rikkeen huomattuasi, sen jälkeen voit miettiä rauhassa oikean käsimerkin. Jos käsimerkki ei muistu mieleen, voit kertoa rikkeen myös sanallisesti.
  • Kertaa oman ikäluokkasi Power-säännöt jo etukäteen.
  • Valmentaja tai huoltaja on tarvittaessa tukenasi, mutta sinä päätä tuomioista.

Sarjoja kahdessa eri tasossa: Supersarjat ja Tsemppisarjat

Supersarja on tarkoitettu pelaamisessa jo edistyneille pelaajille, ja siihen voivat osallistua kaikki joukkueet ikäluokittain. Tsemppisarja taas on vasta-alkajille ja heille, joilla harjoitusmäärät ovat vähäisiä. B- ja C-ikäluokkien kuluneen kauden kärkijoukkueet eivät voi osallistua Tsemppisarjoihin. D-F-nuorissa joukkueet voivat osallistua kumpaan sarjaan tahansa oman arvionsa pohjalta. Kaikki D-F- ikäisten sekajoukkueet osallistuvat joko poikien Tsemppi- tai Supersarjaan.

Katso tarkemmat rajoitukset ja ikäluokat sarjoittain täältä.

Turnauksen kaikissa sarjoissa on käytössä mobiilipöytäkirja

Pöytäkirjan käyttöä voit testata Power Cupin appissa. Pöytäkirja löytyy otsikon ”Ottelut” alta > ”Pistelasku”. Mikäli joudut käyttämään paperista pöytäkirjaa, kirjaa ottelunumero ja ottelutulos huolellisesti ottelupöytäkirjaan, allekirjoita se ja palauta heti pelin päätyttyä kilpailutoimistoon.

Yli-ikäiset pelaajat

Yli-ikäisten käyttö on tarkoitettu auttamaan pieniä joukkueita saamaan sarjaan joukkue aikaiseksi. Joukkueen tulee perustella mahdollisten yli-ikäisten pelaajien käyttö.

Torneopalin pelaajaluettelossa tulee olla merkintä yli-ikäisistä pelaajista.

Yli-ikäispelaaja ei voi olla kaksoisedustusjuniori eikä vahvistus joukkueelle ja yli-ikäisiä pelaajia sisältävä joukkue voi pelata ainoastaan Tsemppisarjoissa

Yli-ikäisten pelaajien määrä on eräkohtainen kaikissa ikäluokissa, eli joukkueella voi olla turnauksessa mukana useitakin yli-ikäispelaajia, ja otteluun saa nimetä kaikki yli-ikäiset pelaajat, mutta yhdessä erässä voi peliin osallistua ainoastaan vain sen verran yli-ikäisiä mitä sarjamääräysten kohta 13.2. kertoo.

13.2 Yli-ikäisten pelaajien määrä

  • A-ikäisissä ei voi pelata yhtään yli-ikäistä pelaajaa.
  • B- ja C-ikäluokissa voi samassa erässä kentällä olla kaksi (2) korkeintaan yhden vuoden yli-ikäistä pelaajaa.
  • E- ja D-ikäluokissa joukkueessa voi samassa erässä kentällä olla yksi (1) yhden vuoden yli-ikäinen pelaaja.
  • F-ikäisissä voivat pelata kauden aikana joukkueeseen kuuluneet yli-ikäiset, jotka eivät Power Cupissa pelaa E-ikäisten sarjassa

Pelaajalainat

Pelaajalainojen ohjeet