Nuoret pääsivät jälleen vaikuttamaan Power Cupin esiintyjän valintaan. Ylivoimaisesti eniten esiintyjäksi toivottiin Robinia, joka tullaan näkemään tänä vuonna Power Cupin avajaisissa torstaina 8.6. klo 19.

Ajatonta popmusiikkia luovan artistin käsinkosketeltava live-energia kanavoituu niin pop-bängereistä, kuin voimaannuttavista balladeistakin. Uusimmissa julkaisuissaan poppia, hip-hoppia ja R&Btä yhdistelevä Robin Packalen tahtookin tarjota liveyleisölle loistavaa musiikkia ja upean shown, josta ammentaa iloa, energiaa ja voimaantumista arkeen.

– Toivon, että liveyleisö nauttii sydäntensä kyllyydestä keikoista ja lähtevät niiltä kotiin onnellisina ja itsensä voittamattomiksi tuntien, kommentoi Packalen.

Karismaa ja lahjakkuutta tähdeltä ei puutu. Ääripäiden välillä tyyliään vaihteleva Robin Packalen kokee kappaleiden kirjoittamisen ja esittämisen kasvattavan inspiraatiota luoda uutta. Artistin kunnianhimo ja itseluottamus ovat kasvaneet kansainvälisiin mittasuhteisiin, ja hän on valmis nousemaan kansainvälisille lavoille.

Esiintyjän Power Cupiin tarjoaa OP Etelä-Karjala.

Kuva: Atte Mäläskä