Suomen Lentopalloliiton yhteistyökumppani ja Power Cupin pääyhteistyökumppani Neova palkitsi Suomen suurimpia lentopallo- ja beach volley -seuroja sekä pelipassimääriään kasvattaneita seuroja yhteensä 20 000 eurolla Neova Kasvustipendein. Stipendit jaettiin Helsingin Power Cupissa perjantaina 12. kesäkuuta 2026.

Palkinnot luovutti Neovan aurinko- ja tuulivoimakehitysjohtaja Lauri Alanen. Kasvustipendien tavoitteena on tukea seurojen pitkäjänteistä kehitystyötä sekä kannustaa toiminnan kasvattamiseen erityisesti lasten ja nuorten liikunnan parissa.

”Haluamme olla mukana tukemassa yhteisöjä, jotka tekevät arvokasta työtä liikunnan, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämiseksi. Kasvustipendit ovat konkreettinen tapa kannustaa seuroja kehittämään toimintaansa ja tarjoamaan entistä useammalle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden harrastaa lentopalloa”, Alanen toteaa.

Neova on ollut näkyvästi mukana suomalaisen lentopallon kehityksessä Power Cupin pääyhteistyökumppanina. Yhteistyö näkyy erityisesti siellä, missä lapset ja nuoret liikkuvat, kohtaavat toisiaan ja kokevat onnistumisia yhdessä.

Puhdasta energiaa ja kasvua tulevaisuuteen

Neova on suomalainen valtionyhtiö, joka jalostaa turvepohjaisia tuotteita muun muassa kasvualustoihin, maanparannukseen ja eläinravitsemukseen sekä kehittää uusiutuvan energian hankkeita eri puolilla Suomea.

Yksi esimerkki yhtiön uusiutuvan energian hankkeista on Joutsan Pihlassuolle suunnitteilla oleva noin 60 megawatin aurinkovoimahanke. Toteutuessaan hanke tuottaisi sähköä noin 4 500 omakotitalon keskimääräisen vuosikulutuksen verran. Aurinko- ja tuulivoima ovat kustannustehokkaita sähköntuotantomuotoja, jotka osaltaan vähentävät sähköntuotannon päästöjä Suomessa.

Neovan ja Lentopalloliiton yhteistyön yhteisenä tavoitteena on rakentaa kestävää kasvua niin suomalaisessa liikunnassa kuin energiantuotannossakin – investoiden tulevaisuuteen, jossa yhteisöllisyys, hyvinvointi ja vastuullisuus kulkevat käsi kädessä.

 

  1. kategoria: Eniten aikuisten pelipasseja kaudella 2025-2026

Sijoitus Seura Palkintosumma Pelipassien määrä
1. Tapanilan Erä ry 500 117
2. Lempo-Volley Lempäälä Ry 300 65
3. Turun Urheiluliitto ry – Lentopallo 200 62
  1. Kategoria: Eniten pelipassimääriä kasvattanut seura

(Tähän kategoriaan kuuluu kaikki pelipassit, pois lukien tuomari-, valmentaja ja toimitsijapassit)

Sijoitus Seura Palkintosumma Pelipassien määrä
1. PuMa-Volley ry 1500 52
2. Tapanilan Erä ry 1000 33
3. Wänäri Cowboys ry 500 29
4. Kiuruveden Luomu-Wolley ry 300 27
5. Pudasjärven Urheilijat ry 300 22
6. Ylöjärven Pallo ry 300 20
7. Turun Toverit ry 300 19
8. Kalliosuon Sisu ry 300 16
9. Korson Veto ry 300 15
10. Oulaisten Huima ry 300 14 

 

  1. Kategoria: Eniten mini-ikäisten passimääriä kasvattaneet seurat

(Tähän kategoriaan otettiin mukaan lasten kilpapassi ja kertapassi, U9-ikäisten pelipassi, Lentis-Liikkari passi ja munLentiskoulu-passi)

Sijoitus Seura Palkintosumma Pelipassien määrä
1. JunnuTiikerit ry 1500 23
1. Vantaan Lentopallo ry 1500 23
3. Oulun Kisko ry 1000 22
4. Alajärven Ankkurit ry 500 17
5. Säkylän Urheilijat ry 400 16
6. Euran Raiku ry 300 12
7. Muhos Volley -96 ry 300 12
8. Hongiston Tarmo ry 300 11
9. Ylöjärven Pallo ry 300 10
10. Kalliosuon Sisu ry 300 10
11. Mikkelin Passarit ry 300 9
12. Koijärven Kunto ry 300 9
13. Järvi-Suomen Pallo ry 300 9
14. Raision Loimu Juniorit ry 300 9
15. Puijo Wolley Juniorit ry 300 8
16. Alahärmän Kisa ry 300 7
17. Lentopalloseura Kangasala Juniorit ry 300 7

 

  1. ERITYISMAININTA: Eniten pelipasseja paikkakunnan asukaslukuun suhteutettuna

Sijoitus Seura Pelipassien määrä Palkintosumma
1. Laihian Luja Pelipassien ilmaantuvuus (per 1000 hlö) 26,83   Lisenssiharrastajia: 202

Väestö: 7656

1000

 

  1. Kategoria: Suomen suurimmat Beach Volley -seurat

Sijoitus Seura Nimi Palkintosumma Beach passien määrä
1. Hietsu Beach Volley ry 500 171
2. PuMa-Volley ry 400 73
3. Beach Volley Tampere ry 300 60
4. Vaasa Beach Club ry 200 45

  

  1. Kategoria: Suomen suurimmat lentopalloseurat pelipassimäärissä mitattuna, kaikki passikategoriat huomioiden.

Sijoitus Seura Nimi Palkintosumma Pelipassien Määrä
1. PuMa-Volley ry 1500 495
2. Nurmon Jymy ry 1000 328
3. Arctic Volley ry 500 323