Aamulla infopisteen ja areenan päärakennuksen ympärillä joukkueet heräilivät kolmanteen pelipäivään. Jopa pienimmät pelaajat starttasivat pelit Joensuu Areenan sisällä. Koko alueella kuului pallojen iskuja ja joukkueiden huutoja onnistumisten jälkeen. Jokaisella kenttäalueella pystyit näkemään jännittäviä pelejä ja ilmassa lentäviä palloja. Pelit kovenivat, kun huomenna käynnistetään jo viimeiset ottelut ennen palkintojen jakoa.
”Ensimmäinen peli oli erittäin jännittävää ja kutkuttavaa. Tämä on ensimmäinen kokemuksemme täällä ja ensi vuonna aiomme myös osallistua, mutta jo E-joukkueissa!”, kertoivat Rovaniemeltä tulleet Arctic Volleyn F-ikäiset.
”Ensimmäinen peli oli vähän semmoista lämmittelyä, että siellä haettiin fiilistä, tutustuttiin kenttään ja sää olosuhteisiin. Mutta muuten ihan hyvä peli. Vähän alku kankeutta. Hyvillä fiiliksillä seuraavaan peliin, suunta vaan ylöspäin! Huomisen tavoitteena on pelata hyvin ja oman tason mukaan”, fiilistelivät Liperi Volleyn A- pojat.
Jo aikaisin Power-torin aamussa leijaili kahvin ja makeisten tuoksu. Lavalla kuului jo musiikkia ja viestejä katsojiltamme, jotka seuraavat tapahtumia kentän laidalta, somesta ja striimin välityksellä.
Joidenkin avattujen kioskien työntekijöiden mukaan uusi kilpailupäivä kuten aikaisemmatkin ovat varmasti antoisia. Viikonlopun alkaessa odotetaan lisää asiakkaita, sillä kisojen viimeiset päivät ovat otollinen päivä tulla seuramaan pelejä.
Iltapäivän aikana kisaaminen jatkui kaikissa sarjoissa kovana. Päivän palkintona kovasti urheileville nuorille seisoi Power Cupin päätösjuhla, joka pidettiin Motonet-areenalla.
Päätösjuhla alkoi ryminällä, kun Mehtimäen ylle saapui ukkossää. Sadepilvet väistyivät ennen päätösbileiden alkamista.
F- ja D-nuorten bileet alkoivat klo 19 ja C-N22 sarjojen pelaajien juhlinta alkoi klo 20.30 Nuoret urheilijat pääsivät juhimaan Averagekidluken keikan tahdissa, sekä askarrella koruja ja festarimaisesti ottaa siirtokuvatatuointeja.
Päätösbileiden pukukoodina oli “leffat ja tv-sarjat”. Upea kirjo mahtavia asuja täytti päätösbileiden tanssilattian. Parhaiten pukeutuneita palkittiin myös lavalla.
Huomenna sarastaa jo viimeinen pelipäivä, joka tuo tullessaan tiukkoja otteluita, sekä lasten ja nuorten riemua.