Majoituskoulujen hiljentyessä alkaa Imatran Ukonniemessä vilske. Joukkueet saapuvat valmentajineen sekä huoltajineen tämän vuoden Power Cupin viimeisiin otteluihin. Tunnelma kentillä on innokas sekä hiukan jännittynyt, nyt viimeistään taistellaan tämän vuoden mestaruuksista. Tapahtumakansa pääsi myös kaivelemaan matkalaukuistaan lyhyempää paitaa ja shortsia päälle. Imatralle saatiin nimittäin viimeisen päivän kunniaksi lämmin ja aurinkoinen sää.

 

Viimeinen päivä koostui peleistä ja palkitsemisista. Powerlavalla suoritettiin myös perinteinen avainten luovutus. Imatra luovutti avaimet ensivuoden kisaisännälle Joensuulle. Avaimia Joen JuJulle oli luovuttamassa Paikallispäälikkö Anni Toiviainen sekä vapaaehtoispäälikkö Jouko Savolainen. Perinteen mukaan, jokainen järjestävä seura lisää avainnippuun jonkin asian, joka muistuttaa vuoden Power Cup kaupungista. Tänä vuonna avainnippuun lisättiin avainperä, jossa oli tuotu esille järjestävän seuran Ruokolahden Rajun kotikunnan ylpeys ja legenda Ruokolahden Leijona.

 

Tapahtumajohtaja Anna Komun sekä Paikallispäälikkö Anni Toiviaisen mielestä tapahtuma on sujunut yleiskuvallisesti hyvin. Tapahtuman edetessä paikat tulevat kaikille tutuksi ja järjestäjien, kuin talkoolaistenkin hommat helpottuvat rutiinien myötä. Kaikki ovat saaneet viettää mukavan tapahtuman lentopallon parissa niin uusien kuin vanhojenkin ystävien seurassa. ” Ukonniemi on ollut tapahtuma-alueena toimiva. Täältä löytyy esimerkiksi riittävästi tilaa pelikentille sekä autoille ” kertoo Anna Komu. Tunnelmaa on myös nostattanut päivä päivältä aurinkoisemmaksi muuttuva sää.

 

Kuten Power Cupin juontaja Mika Rajala totesi ”Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan”. Niin käy myös nyt ja on aika saattaa päätökseen Power Cup Imatra 2023. Palkintojen jaon jälkeen joukkueet suuntaavat kotia kohti reppu täynnä uusia ihania muistoja. Joidenkin mielessä saattaa häämöttää jo ensivuoden Power Cup, joka järjestetään vuonna 2024 Joensuussa.

 

Teksti: Iida Savinainen

Kuva: Sofian Gezuri