Tallinnasta ponnistava Selver Võrkpall on lähettänyt Power Cupiin 17 joukkuetta, eli yhteensä lähes 150 lasta ja nuorta. C-tyttöjen joukkueen pelaajat vaihtoivat kuulumisia kanssamme. 

Joukkueen valmentajana toimii Ave Kuusk. Hän on aikaisemmin ollut mukana Power Cupissa kolme kertaa pelaajana. “Olin mukana ensimmäisen kerran vuonna 2017. Sen jälkeen olen voittanut turnauksen kerran ja ollut kerran hopeaa voittaneessa joukkuessa.”

Selver on yksi Viron isoimmista lentopallojoukkueista. Sillä on edustusjoukkue Baltian-sarjan miesten lentopalloliigassa sekä Viron kansallisessa EMV-liigassa. “Kaikki juniorit klubissa haluavat tulla Suomeen pelaamaan Power Cupiin.” 

Pelaajat ovat viihtyneet mukavasti Suomessa. PowerPark huvipuisto sai tytöiltä hehkutusta. Erityisesti vuoristoradoista Junker sai virolaiset innostumaan. Kuusk ei ole välittänyt edes muutamasta Kauhavalle iskeneestä sadekuurosta.  “Minun ei tarvitse olla kentällä, joten kelillä ei ole väliä” hän sanoo pilke silmäkulmassa. 

Selverin pelaaja Freia-Liisa Palk sen sijaan on kärsinyt sateen lisäksi porottavasta auringosta. “En osaa päättää millaista keliä toivon, sillä sateella ei ole kiva pelata, mutta olen jo palanut auringossa, eikä sekään ole mukavaa” Palk nauraa.  

Joukkueella on sujunut turnaus yli odotusten. Haastatteluhetkellä, he ovat voittaneet kahdeksasta ottelustaan seitsemän. Jäljellä on vielä neljä ottelua. Yleispelaaja, Anette Arak kertoo, että tytöt odottavat viimeisistä peleistä tiukkoja taisteluita. “Meidän lohko on todella kova. Vastustajat ovat olleet todella hyviä ja vaikeimmat pelit ovat vielä edessä.” 

Mitalien lisäksi yksi kohokohta on vielä tiedossa. “Viimeinen ottelumme on erästä toista Virolaista joukkuetta vastaan. He ovat meidän kilpakumppaneita ja meillä on eräänlainen paikalliskamppailu edessä. Odotan innolla heidän kohtaamista.” 

Nähtäväksi jää, lähteekö Kuuskin valmentama Selver kotimatkalle Viron herruus ja kenties jopa mitali kaulassaan.

Kirjoittaja Amir Farhat