Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja tarjoaa tuhansille 15–17-vuotiaille nuorille kesätyön. Myös Power Cupin paikalliskumppani OP Lounaismaa on mukana kampanjassa, ja Salon Viesti ry:n lentopallojaosto sai kaksi kesätyöntekijää OP:n piikkiin.

Salossa OP:n kesäduunipaikkoihin tuli paljon hakemuksia ja Salon Viestille kesätöihin valittiin Hilma Nikkanen ja Elmeri Aaltonen. 

Mistä saitte tiedon OP kesätyökampanjasta? “Löysin tiedon ihan netistä ja sitten kävin sitä listaa eri työpaikoista läpi” kertoi Hilma. Elmeri oli puolestaan saanut sai tiedon koulusta. Kesätyöjakso jakautui kahteen osaan ja alkukesästä Hilma ja Elmeri olivat jo mukana Salon Viestin järjestämällä junnuleirillä apuohjaajina. 

Toinen pätkä sujuikin sitten Power Cupin merkeissä. Työtehtävät olivat monipuolisia. Elmeri oli kenttä- ja rakennustiimissä ja Hilma avusti viestintätiimiä. Rakennustiimi aloitti jo sunnuntaina rakentamaan kenttiä. Turnauksen aikana Elmeri huolsi kenttiä ja piti huolta mm. käsienpesupisteistä. Päivän päätteeksi on huollettu ja siivottu kentät sekä kerätty löytötävarat. 

Hilma oli mukana viestintätiimissä ja päiviteli Insta-stooreja pelipäivien aikana, lisäksi hän toimi avustajana tubettaja Joona Hellmannin vierailujen aikana ja vastasi niiden käytännön asioista, että kaikki sujui ok. 

Sekä Hilmalle että Elmerille Power Cup on tuttu tapahtuma pelaajan näkökulmasta. Onko teille jäänyt mieleen yksittäisiä juttuja tai muistoja joistain Powereista? 

“No Kuopiosta ainakin jäi mieleen kamala sää – vettä tuli joka päivä. Tosin Elmeri muistelee kelin olleen aurinkoinen, mutta se taitaa johtua että sinä vuonna Salon Viestin pojille tuli Power Cupin voitto” nauraa Hilma.

Miten kokemus Powerissa nyt on avannut silmiä ja onko tullut yllätyksiä?

“Pelaajana kaikki tuli itsestäänselvyytenä – kuten vaikka ruokailut. Ei sitä silloin ymmärtänyt että kuinka paljon vaivaa se vaatii että pelaajat saadaan ruokittua” vastaa Hilma. “Jep samaa mieltä” komppaa Elmeri. “Ei sitä todellakaan pelaajana tajunnut kuinka paljon hommaa tällaisen tapahtuman taustalla tehdään –  ja jo pitkän aikaa etukäteen”.

Kiitos paljon Elmeri ja Hilma – hieno kesätyörupeama on nyt takana!

 

Kampanja on osa OP:n vastuullisuustyötä ja tavoitteena on työllistymisen rinnalla tukea nuorten taloustaitojen oppimista. Kesällä 2021 yli 1700 nuorta saa kesätyön Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta.

https://www.op.fi/kesaduuniopnpiikkiin